Lämmin kiitos kaikille minua äänestäneille niin Selkielle (18), Mönniin (4), Kontiolahden Kirkonkylälle (4), Kulhoon (1) kuin Lehmoonkin (2)! Takana on jännittävä ja opettavainen kuukausi. Äänimääräni (yht. 30 ääntä) ei tällä kertaa riittänyt tavoitteeseen, mutta johonkin silti. Kiitos!
Pääsy sijalle 42 yhteensä 152 ehdokkaan joukosta ei näytä kuitenkaan suhteellisesti aivan huonoltakaan! Mutta koska vertailulukukertoin on se, joka määrää todellisen sijoittumisen, ja joka omalla kohdallani on sija 74, tarkoittaa se samalla sitä, että putoan niukasti myös varavaltuutettujen paikalta.
Selkien kannalta näyttää kuitenkin (ehkä lautakuntatyöskentelyn kannalta?) hyvältä! (Paremminkin voisi olla.) Molemmat keskustan ehdokkaat, Jukka Lätti (48 ääntä sijalla 50) ja Niina Ihatsu (25 ääntä sijalla 68) pääsivät varavaltuutettujen paikoille. Onnittelut heille!
Iloitsen myös 14 uuden valtuutetun puolesta! Perussuomalaisten nousua en henkilökohtaisesti kommentoi, mutta Hanna Kirjavaisen pääsy vihreiden toiseksi valtuutetuksi on omasta mielestäni hieno asia. Hyvä Hanna!
Lisäksi naisena iloitsen siitä, että lähes puolet, 17 (35:stä) uudesta valtuutetusta on naisia! Huomionarvoista on myös, että Kontiolahden äänestysprosenttikin nousi vuodesta 2004 yli kolmella prosenttiyksiköllä.
Eli katsellaan ja kuunnellaan! Toimitaan myös - toistemme hyväksi!
Ja nähdään!
sunnuntai 26. lokakuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti