Julkisten palveluiden avain ja lukko

Koululaisten syysloma alkaa olla tältä vuodelta pidetty. Näin harmaan vuoden harmaana vuodenaikana viikon loma on hyvinkin ollut jo paikallaan. Loppuviikosta pidin itsekin kolme päivää vapaata. Myös työmatkoissa käyttämäni bussilinja oli syyslomalla. Kahtena päivänä kuljin töihin omalla autolla. Vaikka seutulippu onkin suhteellisen halpa, harmitti silti maksaa tuplaten turhasta: niin käyttämättömästä bussilipusta kuin polttoaineesta. Oikeustajuni mukaan tämän sorttisessa epätasa-arvoisessa julkisessa liikenteessä on jotain pahasti vialla. Hyvä tietysti, että laki takaa sentään koulukyydit koululaisillemme, mutta …

Vain hullu kuvittelee pärjäävänsä maalla julkisella liikenteellä! Ymmärrän kyllä tuonkin kannan; että tänne maalle on turha muuttaa, jos ei ole valmis ajamaan omalla autolla. Tai hei: ymmärränkö sentään? Oikeastaan näen asian samankaltaisena alistuvuutena kuin alistumisen nykyiseen, surkeaan tilaan ajettuun julkiseen terveydenhuoltoon: vain tyhmä (yrittää) nykymaailmassa käyttää julkisia palveluita! Toisin sanoen: vain tyhmä yrittää pärjätä maalla ilman omaa autoa!

Ei se niin voi mennä! Eihän? Jos nimittäin sama alistuneisuus ja nieleskely jatkuvat, ei tänne Selkielle tai Mönniin pääse pian edes sillä omalla autolla! Traktorilla ehkä vielä kesäisin, mutta talvisin on jo turvauduttava moottorikelkkaan – kenellä sellaiseen sattuu olemaan varaa. Ja onhan sitten oltava. Varaa siihen traktoriinkin.

Mutta turha silloin on enää haaveilla kylän uudelleen asuttamisesta. Saattaa olla, että se harvinainen vieraskin jättää käymättä, jos ei ole suksi-ihmisiä. Ehkä sentään autoparkit lämmitystolppineen pitäisi kuitenkin löytyä tien päästä - tuskin halpaa sekään?

Ihan tosi. Onhan aivan selvää, että jos me elämme täällä kaikessa hiljaisuudessa hyväksyen kaikkien palveluiden valumisen maalikyliin toteamalla vain että "on sitä kaksikymmentä vuotta sitten yritetty”, niin takuulla kaikki palvelut häviävät. Myös se rakas kyläkoulu, jos edes sen säilymisen suhteen ei olla positiivisia.

Hei kiitos!

Olen elänyt taas muutaman päivän writer’s blockissa, tyhjän paperin kauhukamm(i)ossa, kykenemättä kirjoittamaan ajatuksistani riviäkään virtuaaliselle paperille. Blokin parantamiseen kun on vain yksi keino: kirjoita, kirjoita, kirjoita – ihan mitä tahansa. Joten tässä (huh): ihmeparantuminen.

(Joku sitä paitsi kaipasi kaupungin- ja kunnanvaltuustoihin vihaisia nuoria naisia… että tässä sitä nyt ollaan.)