Lämmin kiitos kaikille minua äänestäneille niin Selkielle (18), Mönniin (4), Kontiolahden Kirkonkylälle (4), Kulhoon (1) kuin Lehmoonkin (2)! Takana on jännittävä ja opettavainen kuukausi. Äänimääräni (yht. 30 ääntä) ei tällä kertaa riittänyt tavoitteeseen, mutta johonkin silti. Kiitos!
Pääsy sijalle 42 yhteensä 152 ehdokkaan joukosta ei näytä kuitenkaan suhteellisesti aivan huonoltakaan! Mutta koska vertailulukukertoin on se, joka määrää todellisen sijoittumisen, ja joka omalla kohdallani on sija 74, tarkoittaa se samalla sitä, että putoan niukasti myös varavaltuutettujen paikalta.
Selkien kannalta näyttää kuitenkin (ehkä lautakuntatyöskentelyn kannalta?) hyvältä! (Paremminkin voisi olla.) Molemmat keskustan ehdokkaat, Jukka Lätti (48 ääntä sijalla 50) ja Niina Ihatsu (25 ääntä sijalla 68) pääsivät varavaltuutettujen paikoille. Onnittelut heille!
Iloitsen myös 14 uuden valtuutetun puolesta! Perussuomalaisten nousua en henkilökohtaisesti kommentoi, mutta Hanna Kirjavaisen pääsy vihreiden toiseksi valtuutetuksi on omasta mielestäni hieno asia. Hyvä Hanna!
Lisäksi naisena iloitsen siitä, että lähes puolet, 17 (35:stä) uudesta valtuutetusta on naisia! Huomionarvoista on myös, että Kontiolahden äänestysprosenttikin nousi vuodesta 2004 yli kolmella prosenttiyksiköllä.
Eli katsellaan ja kuunnellaan! Toimitaan myös - toistemme hyväksi!
Ja nähdään!
sunnuntai 26. lokakuuta 2008
Äänioikeus on etuoikeus
Meidän perheen äänet on annettu. Olen varmaan vanhanaikainen ihminen, mutta äänestyspaikalle saapumisessa ja äänestyskoppiin menossa on minusta aina jollain lailla juhlan tunnetta. Yhtälailla nyt kuin silloin kun sain äänestää ensimmäistä kertaa.
Tänä päivänä tiedostan toki vielä selvemmin, kuinka etuoikeutettuja me äänioikeutetut ihmiset olemmekaan. Joka puolella maailmaa kun äänioikeus ei ole vielä nykyäänkään itsestään selvää. Tänään oli tietysti omalta kohdaltani erikoinen päivä, sillä äänestin ensimmäistä kertaa itseäni. Sekin on nyt siis koettu.
Aloitettiin eilen parisuhdekurssin merkeissä Liikuttaja-tutkinnon suorittaminen. Mummo ja ukki pääsivät taas jälleen kerran lapsenvahdiksi: kiitos siitä. Pohjois-Karjalan Liikunta ry on kouluttanut Pohjois-Karjalaan jo parikymmentä liikuttajaa vertaisryhmien vetäjäksi - yhden myös tänne Selkielle. Kunto- ja terveysliikuntatietämys ei ole pahitteeksi muutenkaan kuin ohjaustarkoituksessa.
Omalta kohdaltani kurssilla olo oli kuin olisin "tullut kotiin". Itse olen kai niitä harvoja, joille edes koululiikunta ei jättänyt minkäänlaisia sisäisiä arpia - päin vastoin: yksi haaveammateistani oli liikunnan opettaja! (Mutta kuinka kävikään..)
Äänestysaikaa on jäljellä vielä reilut kaksi tuntia. Antakaa hyviä ääniä hyville ihmisille! Me lähdemme vaalisaunaan.
Tänä päivänä tiedostan toki vielä selvemmin, kuinka etuoikeutettuja me äänioikeutetut ihmiset olemmekaan. Joka puolella maailmaa kun äänioikeus ei ole vielä nykyäänkään itsestään selvää. Tänään oli tietysti omalta kohdaltani erikoinen päivä, sillä äänestin ensimmäistä kertaa itseäni. Sekin on nyt siis koettu.
Aloitettiin eilen parisuhdekurssin merkeissä Liikuttaja-tutkinnon suorittaminen. Mummo ja ukki pääsivät taas jälleen kerran lapsenvahdiksi: kiitos siitä. Pohjois-Karjalan Liikunta ry on kouluttanut Pohjois-Karjalaan jo parikymmentä liikuttajaa vertaisryhmien vetäjäksi - yhden myös tänne Selkielle. Kunto- ja terveysliikuntatietämys ei ole pahitteeksi muutenkaan kuin ohjaustarkoituksessa.
Omalta kohdaltani kurssilla olo oli kuin olisin "tullut kotiin". Itse olen kai niitä harvoja, joille edes koululiikunta ei jättänyt minkäänlaisia sisäisiä arpia - päin vastoin: yksi haaveammateistani oli liikunnan opettaja! (Mutta kuinka kävikään..)
Äänestysaikaa on jäljellä vielä reilut kaksi tuntia. Antakaa hyviä ääniä hyville ihmisille! Me lähdemme vaalisaunaan.
Hyvää vaalipäivää!
Sääennustukset pitivät paikkansa: Uudet tuulet puhaltavat, ja kovaa.
Antaa tuulla vaan. Turvallista matkaa vaalijuoksulle, -kävelylle tai -ajelulle!
torstai 23. lokakuuta 2008
Työrauha kyläkouluille 22.10.2008
Eilisen Selkien koululla pidetyn kyläkoulupaneelin anti oli kovin kyläkoulumyönteinen. Selkien ja Mönnin kyläyhdistysten, Selkien koulun sekä Selkien koulun vanhempainyhdistyksen puuhaama ”Kyläkoulu kylän sydämessä” –hanke sai näin niin kulttuuritoimijoiden, lasten ja nuorten oikeuksien puolesta puhuvien kansalais- ja nuorisojärjestöjen ja poliitikkojen/tulevien poliitikkojen myötä tuulta purjeisiin ja ilmeisesti myös melko laajalti julkisuutta.
Omien, illan alustusten aikana, sekä jo aiemmin heränneiden kysymysteni kannalta illan anti oli mitä loistavin. Ehkä jopa lähes uskomaton. Liikaa kalasteleva? Sain kysymättä vastaukset kysymyksiini: ”Onko Kontiolahdella kyläkoulujen lakkauttamisrajaa oppilasmäärään suhteutettuna? Jos on, niin paljonko minimioppilasmäärä on, ja onko ennen koulun lakkauttamispäätöstä mahdollista saada lisäturvatakuuta muutaman vuoden jatkoajalla?” Ajatukseni oli, että pienten koulujen on saatava työrauha! Lupaus jatkuvuudesta, jottei lasten, vanhempien, opettajien tai muidenkaan kouluun työsuhteessa olevan henkilöstön tarvitsisi elää jatkuvassa varvasasennossa.
”Turvatakuu” olisi hyvinkin kirjattavissa vaalien jälkeen laadittavaan hallitusohjelmaan. Ohjelmaan kirjattaviin asioihin jokainen puolue allekirjoituksellaan sitoutuisi. Siihen voisi siis kirjata: ”Pienten koulujen työrauhan turvaamiseksi koulun oppilasmäärän pudotessa 25 oppilaaseen, kylällä on kolme vuotta aikaa toimia koulun oppilasmäärän nostamiseksi.”
Herää kyllä kysymys, miksei kyseistä lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia tukevaa sitoumusta ei ole allekirjoitettu jo aiemmalla valtuustokaudella? Paneelissa annettu lupaus on nyt sellainen, joka on myös pidettävä! Kaikkien (hämmästyttävän) vähälukuisten selkieläisten ja mönniläisten, jotka todistivat lupauksen, on se nyt myös muistettava.
Omalta kohdaltani koin paneelitilanteen ristiriitaisena: ottaisinko kyläläisen vai ehdokkaan roolin? Markkinoisinko minäkin itseäni kuten panelistit? Nousisin puhujan pönttöön pelkästä äänessäolon hurmiosta? Vai olisinko outona oppositiossa?
Iloitsin paneelin alustajien runsaasta lukumäärästä ja hämmästelin kyläläisten poissaoloa. Miksi paikalla oli vain muutama äiti lapsineen ja .. yksi isäkö? Politiikan pelkoa? Mitä? Tuskin kuitenkaan epäluottamuslause koulun kehittämistä kohtaan. En voinut olla pohtimatta myös meidän selkieläisten ehdokkaiden asemaa paneelissa. Selkieltähän on yhteensä kolme ehdokasta kahdesta puolueesta. Vaikkei meistä yksikään ole nykyvaltuutettu, ja varsinkin itse olen aivan noviisi kunnallisessa päätöksen teossa, olisi myös meillä saattanut olla jotain sanottavaa kyläkouluista – omasta kyläkoulusta käsin. Leena Nyyssönenkin oikein myönsi, ettei kyläläisten ääni kantaudu tarpeeksi hyvin päättäjien korviin. Ja todella: ketä lehmolaista tai kirkonkyläläistä aidosti kiinnostaa mitä Selkiellä tapahtuu vai tapahtuuko mitään? Selkie muistetaan vaan niistä ”ihanista maisemista”, joita auton ikkunasta vilahtaa kun paikan ohi kerran vuosikymmenessä huristellaan.
Toisaalta oli todella hyvä, että paikalla oli pari (kolme Anu Niemi mukaan luettuna) valtuusto- ja hallituskonkaria, jotka kykenivät lausumaan kommenttejaan kokemuksella ja tiedolla todellisesta päätöksenteosta. Kehumaankin. Toisaalta: juuri heidänhän olisi pitänyt turvata pienet koulut jo viime valtuustokaudella! Minä en ainakaan niele nykyisten päättäjien lupauksia purematta.
Paneeli olisi muuten saattanut kiinnostaa myös muitakin kuin heitä, joilla on omia lapsia koulussa. Miksei tapahtumasta tiedotettu laajemmin vasta kuin samana päivänä?
Hei muuten. Minähän ilmoittauduin syksyllä Selkien koulun vanhempainyhdistyksen jäseneksi. Enkä ollut kuullutkaan "Kyläkoulu kylän sydämessä" -hankkeesta aiemmin. Hanke on joka tapauksessa erinomainen, vaikkakin nimeä olisi ollut hyvä pohtia hetki, sillä - kuten myös kirjailija Matti Mäkelä taisi huomauttaa - "koulu ON kylän sydän". Koulu ei ole "sydämessä". No jaa - sanarakastajan pilkun viilausta.
Niin ja ehkä tiedottaminen paranee, jahka Selkie saa omat nettisivut. Itsekin pääsin vihdoin hommiin! Sain tyrkytettyäni itseni käsikirjoittajan ominaisuudessa sivujen suunnittelu- ja toteutustyöhön.
Kolme yötä.
Omien, illan alustusten aikana, sekä jo aiemmin heränneiden kysymysteni kannalta illan anti oli mitä loistavin. Ehkä jopa lähes uskomaton. Liikaa kalasteleva? Sain kysymättä vastaukset kysymyksiini: ”Onko Kontiolahdella kyläkoulujen lakkauttamisrajaa oppilasmäärään suhteutettuna? Jos on, niin paljonko minimioppilasmäärä on, ja onko ennen koulun lakkauttamispäätöstä mahdollista saada lisäturvatakuuta muutaman vuoden jatkoajalla?” Ajatukseni oli, että pienten koulujen on saatava työrauha! Lupaus jatkuvuudesta, jottei lasten, vanhempien, opettajien tai muidenkaan kouluun työsuhteessa olevan henkilöstön tarvitsisi elää jatkuvassa varvasasennossa.
”Turvatakuu” olisi hyvinkin kirjattavissa vaalien jälkeen laadittavaan hallitusohjelmaan. Ohjelmaan kirjattaviin asioihin jokainen puolue allekirjoituksellaan sitoutuisi. Siihen voisi siis kirjata: ”Pienten koulujen työrauhan turvaamiseksi koulun oppilasmäärän pudotessa 25 oppilaaseen, kylällä on kolme vuotta aikaa toimia koulun oppilasmäärän nostamiseksi.”
Herää kyllä kysymys, miksei kyseistä lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia tukevaa sitoumusta ei ole allekirjoitettu jo aiemmalla valtuustokaudella? Paneelissa annettu lupaus on nyt sellainen, joka on myös pidettävä! Kaikkien (hämmästyttävän) vähälukuisten selkieläisten ja mönniläisten, jotka todistivat lupauksen, on se nyt myös muistettava.
Omalta kohdaltani koin paneelitilanteen ristiriitaisena: ottaisinko kyläläisen vai ehdokkaan roolin? Markkinoisinko minäkin itseäni kuten panelistit? Nousisin puhujan pönttöön pelkästä äänessäolon hurmiosta? Vai olisinko outona oppositiossa?
Iloitsin paneelin alustajien runsaasta lukumäärästä ja hämmästelin kyläläisten poissaoloa. Miksi paikalla oli vain muutama äiti lapsineen ja .. yksi isäkö? Politiikan pelkoa? Mitä? Tuskin kuitenkaan epäluottamuslause koulun kehittämistä kohtaan. En voinut olla pohtimatta myös meidän selkieläisten ehdokkaiden asemaa paneelissa. Selkieltähän on yhteensä kolme ehdokasta kahdesta puolueesta. Vaikkei meistä yksikään ole nykyvaltuutettu, ja varsinkin itse olen aivan noviisi kunnallisessa päätöksen teossa, olisi myös meillä saattanut olla jotain sanottavaa kyläkouluista – omasta kyläkoulusta käsin. Leena Nyyssönenkin oikein myönsi, ettei kyläläisten ääni kantaudu tarpeeksi hyvin päättäjien korviin. Ja todella: ketä lehmolaista tai kirkonkyläläistä aidosti kiinnostaa mitä Selkiellä tapahtuu vai tapahtuuko mitään? Selkie muistetaan vaan niistä ”ihanista maisemista”, joita auton ikkunasta vilahtaa kun paikan ohi kerran vuosikymmenessä huristellaan.
Toisaalta oli todella hyvä, että paikalla oli pari (kolme Anu Niemi mukaan luettuna) valtuusto- ja hallituskonkaria, jotka kykenivät lausumaan kommenttejaan kokemuksella ja tiedolla todellisesta päätöksenteosta. Kehumaankin. Toisaalta: juuri heidänhän olisi pitänyt turvata pienet koulut jo viime valtuustokaudella! Minä en ainakaan niele nykyisten päättäjien lupauksia purematta.
Paneeli olisi muuten saattanut kiinnostaa myös muitakin kuin heitä, joilla on omia lapsia koulussa. Miksei tapahtumasta tiedotettu laajemmin vasta kuin samana päivänä?
Hei muuten. Minähän ilmoittauduin syksyllä Selkien koulun vanhempainyhdistyksen jäseneksi. Enkä ollut kuullutkaan "Kyläkoulu kylän sydämessä" -hankkeesta aiemmin. Hanke on joka tapauksessa erinomainen, vaikkakin nimeä olisi ollut hyvä pohtia hetki, sillä - kuten myös kirjailija Matti Mäkelä taisi huomauttaa - "koulu ON kylän sydän". Koulu ei ole "sydämessä". No jaa - sanarakastajan pilkun viilausta.
Niin ja ehkä tiedottaminen paranee, jahka Selkie saa omat nettisivut. Itsekin pääsin vihdoin hommiin! Sain tyrkytettyäni itseni käsikirjoittajan ominaisuudessa sivujen suunnittelu- ja toteutustyöhön.
Kolme yötä.
sunnuntai 19. lokakuuta 2008
Julkisten palveluiden avain ja lukko
Koululaisten syysloma alkaa olla tältä vuodelta pidetty. Näin harmaan vuoden harmaana vuodenaikana viikon loma on hyvinkin ollut jo paikallaan. Loppuviikosta pidin itsekin kolme päivää vapaata. Myös työmatkoissa käyttämäni bussilinja oli syyslomalla. Kahtena päivänä kuljin töihin omalla autolla. Vaikka seutulippu onkin suhteellisen halpa, harmitti silti maksaa tuplaten turhasta: niin käyttämättömästä bussilipusta kuin polttoaineesta. Oikeustajuni mukaan tämän sorttisessa epätasa-arvoisessa julkisessa liikenteessä on jotain pahasti vialla. Hyvä tietysti, että laki takaa sentään koulukyydit koululaisillemme, mutta …
Vain hullu kuvittelee pärjäävänsä maalla julkisella liikenteellä! Ymmärrän kyllä tuonkin kannan; että tänne maalle on turha muuttaa, jos ei ole valmis ajamaan omalla autolla. Tai hei: ymmärränkö sentään? Oikeastaan näen asian samankaltaisena alistuvuutena kuin alistumisen nykyiseen, surkeaan tilaan ajettuun julkiseen terveydenhuoltoon: vain tyhmä (yrittää) nykymaailmassa käyttää julkisia palveluita! Toisin sanoen: vain tyhmä yrittää pärjätä maalla ilman omaa autoa!
Ei se niin voi mennä! Eihän? Jos nimittäin sama alistuneisuus ja nieleskely jatkuvat, ei tänne Selkielle tai Mönniin pääse pian edes sillä omalla autolla! Traktorilla ehkä vielä kesäisin, mutta talvisin on jo turvauduttava moottorikelkkaan – kenellä sellaiseen sattuu olemaan varaa. Ja onhan sitten oltava. Varaa siihen traktoriinkin.
Mutta turha silloin on enää haaveilla kylän uudelleen asuttamisesta. Saattaa olla, että se harvinainen vieraskin jättää käymättä, jos ei ole suksi-ihmisiä. Ehkä sentään autoparkit lämmitystolppineen pitäisi kuitenkin löytyä tien päästä - tuskin halpaa sekään?
Ihan tosi. Onhan aivan selvää, että jos me elämme täällä kaikessa hiljaisuudessa hyväksyen kaikkien palveluiden valumisen maalikyliin toteamalla vain että "on sitä kaksikymmentä vuotta sitten yritetty”, niin takuulla kaikki palvelut häviävät. Myös se rakas kyläkoulu, jos edes sen säilymisen suhteen ei olla positiivisia.
Hei kiitos!
Olen elänyt taas muutaman päivän writer’s blockissa, tyhjän paperin kauhukamm(i)ossa, kykenemättä kirjoittamaan ajatuksistani riviäkään virtuaaliselle paperille. Blokin parantamiseen kun on vain yksi keino: kirjoita, kirjoita, kirjoita – ihan mitä tahansa. Joten tässä (huh): ihmeparantuminen.
(Joku sitä paitsi kaipasi kaupungin- ja kunnanvaltuustoihin vihaisia nuoria naisia… että tässä sitä nyt ollaan.)
Vain hullu kuvittelee pärjäävänsä maalla julkisella liikenteellä! Ymmärrän kyllä tuonkin kannan; että tänne maalle on turha muuttaa, jos ei ole valmis ajamaan omalla autolla. Tai hei: ymmärränkö sentään? Oikeastaan näen asian samankaltaisena alistuvuutena kuin alistumisen nykyiseen, surkeaan tilaan ajettuun julkiseen terveydenhuoltoon: vain tyhmä (yrittää) nykymaailmassa käyttää julkisia palveluita! Toisin sanoen: vain tyhmä yrittää pärjätä maalla ilman omaa autoa!
Ei se niin voi mennä! Eihän? Jos nimittäin sama alistuneisuus ja nieleskely jatkuvat, ei tänne Selkielle tai Mönniin pääse pian edes sillä omalla autolla! Traktorilla ehkä vielä kesäisin, mutta talvisin on jo turvauduttava moottorikelkkaan – kenellä sellaiseen sattuu olemaan varaa. Ja onhan sitten oltava. Varaa siihen traktoriinkin.
Mutta turha silloin on enää haaveilla kylän uudelleen asuttamisesta. Saattaa olla, että se harvinainen vieraskin jättää käymättä, jos ei ole suksi-ihmisiä. Ehkä sentään autoparkit lämmitystolppineen pitäisi kuitenkin löytyä tien päästä - tuskin halpaa sekään?
Ihan tosi. Onhan aivan selvää, että jos me elämme täällä kaikessa hiljaisuudessa hyväksyen kaikkien palveluiden valumisen maalikyliin toteamalla vain että "on sitä kaksikymmentä vuotta sitten yritetty”, niin takuulla kaikki palvelut häviävät. Myös se rakas kyläkoulu, jos edes sen säilymisen suhteen ei olla positiivisia.
Hei kiitos!
Olen elänyt taas muutaman päivän writer’s blockissa, tyhjän paperin kauhukamm(i)ossa, kykenemättä kirjoittamaan ajatuksistani riviäkään virtuaaliselle paperille. Blokin parantamiseen kun on vain yksi keino: kirjoita, kirjoita, kirjoita – ihan mitä tahansa. Joten tässä (huh): ihmeparantuminen.
(Joku sitä paitsi kaipasi kaupungin- ja kunnanvaltuustoihin vihaisia nuoria naisia… että tässä sitä nyt ollaan.)
keskiviikko 15. lokakuuta 2008
Mönnin-Selkien maantieltä vaalimainosten kautta vaalihäpeään
Tänä ennakkoäänestyksen alkamisaamuna heräsin klo 03.00 laittamaan satsin hillo-omenia uuniin hautumaan. Arvasin, että uni ei enää tule. Olin oikeassa. (Uuni ja uni, tällaisia pitkien ja lyhyiden vokaalien eroja sanan muodostuksessa meillä muuten opetellaan.) Loppu syyslomaviikko on ilokseni vapaata. Aamuyön tunteina valvoessa puhe-/tekstitulva pään sisällä on sitä paitsi vahvimmillaan. Joten muutama rivi myös tänne.
Eilen illalla töistä tullessa availin Mönni-Selkie-alueen postilaatikoita ja pudottelin niihin pieniä vaaleanpunaisia vaalimainoksiani. Mönni-Selkien soratie on muuten taas niin syväkuoppaisessa kunnossa, että hanketta tuon pätkän asfaltoimiselle ei kannata unohtaa. Varmaan siitä on jauhettu vuosikausia, mutta minä ainakin aion jatkaa jauhamista.
Vaalimainosteni jaon jälkeen haluan ensimmäiseksi pyytää anteeksi sinulta, jonka postilaatikossa luki "ei mainoksia". Ehdin tiputtaa mainokseni ennen kuin huomasin tekstin, enkä saanut mainostani enää laatikostasi pois. Sinulle: Anteeksi! Itselleni: Häpeä!
Tuo häpeän tunne on pohdituttanut minua tässä vuosien varrella. Mistä se oikein tulee ja miksi se tarttuu iholle niin, että se häiritsee jopa jokapäiväistä elämää, ja estää minuutta olemasta minä? Joskus sitä häpeää toisia, mutta varsinkin nykyään, pääasiassa itseään. Ja syystä, jota ei edes itse tiedä tai tunnista. Ja joskus kun tunnistaa, huomaa kuinka pieniä asioita ne ovat.
Sisäsyntyistä, elämää rajoittavaa häpeää! Jooseppiakin hävetti eilen kun jaettiin vaaliflyereitäni. Sitä hävetti, että mitä kaverit sanoo koulussa, kun ovat saaneet äidin vaalimainoksen. Piti ihan kysyä ratissa istuvalta kuskilta, että hävettääkö sinuakin? Ei kuulema. Mutta en kyllä ole aivan varma.
Itseäni on tällä viikolla hävettänyt virallinen, lähinnä noitaa muistuttava vaalimainoskuvani (kotijakeluna mm. Pielisjokiseutu 13.10. ja SDP:n Kontiolahden vaaliohjelma). Ja kuva oli vielä paras kolmesta vaihtoehdosta. Pinnallista ajattelua, eikö totta. Mutta sanomalla sen ääneen, yritän päästä turhasta häpeästäni.
Nyt kun katselee tätä vaalitouhua eri suunnasta kuin ennen - sisältä päin - pistää silmään (ja myös korvaan), miten päällimmäisenä on ”vaalihäpeä”. Ihan totta. Ihmetellään ja hämmästellään häveten uusien ihmisten ehdolle asettumista (en puhu nyt itsestäni). Paheksutaan häveten vanhojen konkareiden "uusihakua". Aika usein nähdään ehdokkaaksi asettuminen vain itsekkäänä tai puolueitsekkäänä (Jyrki Kataisen asettuminen Siilinjärven kunnallisehdokkaaksi tosin on juuri sitä.) vallan haluna tai jopa pelkkänä huomion kalastelemisena. Joukko turhiksi julkkiksiksi hakeutuvia ihmisiä? Hävetkää!
Ei kai. Tai toivottavasti ei. Hassua kyllä, se vaalien perimmäinen tarkoitus tuntuu hukkuvan tuon kaiken alle. Eikö ole tärkeää ja hyväksi, että ehdolla on/olisi mahdollisimman (tai ainakin olisi hyvä olla!) kirjavajoukko (toivottavasti) eriäänisiä (ja näköisiä), eri sukupuolta ja ikää, uskontoa tai puoluetta edustavia ihmisiä, mistä olisi mahdollisimman kattava vapaus valita oman näköisensä ihminen ajamaan yhteisiä asioita?
Ehdokkaaksi suostuminen kun vastaa työhakemusta ja –haastattelua; yritystä saada työnantaja (eli kuntalaiset) vakuuttuneeksi siitä, että on paras henkilö tehtävään. Ehdolle asettumalla sitä toivoo pääsevänsä näyttämään kykynsä ja vaikuttamaan asioihin, jotka ovat yhteisölle ja myös itselle tärkeitä.
... josko se uni vielä tulisi? (04.58)
Eilen illalla töistä tullessa availin Mönni-Selkie-alueen postilaatikoita ja pudottelin niihin pieniä vaaleanpunaisia vaalimainoksiani. Mönni-Selkien soratie on muuten taas niin syväkuoppaisessa kunnossa, että hanketta tuon pätkän asfaltoimiselle ei kannata unohtaa. Varmaan siitä on jauhettu vuosikausia, mutta minä ainakin aion jatkaa jauhamista.
Vaalimainosteni jaon jälkeen haluan ensimmäiseksi pyytää anteeksi sinulta, jonka postilaatikossa luki "ei mainoksia". Ehdin tiputtaa mainokseni ennen kuin huomasin tekstin, enkä saanut mainostani enää laatikostasi pois. Sinulle: Anteeksi! Itselleni: Häpeä!
Tuo häpeän tunne on pohdituttanut minua tässä vuosien varrella. Mistä se oikein tulee ja miksi se tarttuu iholle niin, että se häiritsee jopa jokapäiväistä elämää, ja estää minuutta olemasta minä? Joskus sitä häpeää toisia, mutta varsinkin nykyään, pääasiassa itseään. Ja syystä, jota ei edes itse tiedä tai tunnista. Ja joskus kun tunnistaa, huomaa kuinka pieniä asioita ne ovat.
Sisäsyntyistä, elämää rajoittavaa häpeää! Jooseppiakin hävetti eilen kun jaettiin vaaliflyereitäni. Sitä hävetti, että mitä kaverit sanoo koulussa, kun ovat saaneet äidin vaalimainoksen. Piti ihan kysyä ratissa istuvalta kuskilta, että hävettääkö sinuakin? Ei kuulema. Mutta en kyllä ole aivan varma.
Itseäni on tällä viikolla hävettänyt virallinen, lähinnä noitaa muistuttava vaalimainoskuvani (kotijakeluna mm. Pielisjokiseutu 13.10. ja SDP:n Kontiolahden vaaliohjelma). Ja kuva oli vielä paras kolmesta vaihtoehdosta. Pinnallista ajattelua, eikö totta. Mutta sanomalla sen ääneen, yritän päästä turhasta häpeästäni.
Nyt kun katselee tätä vaalitouhua eri suunnasta kuin ennen - sisältä päin - pistää silmään (ja myös korvaan), miten päällimmäisenä on ”vaalihäpeä”. Ihan totta. Ihmetellään ja hämmästellään häveten uusien ihmisten ehdolle asettumista (en puhu nyt itsestäni). Paheksutaan häveten vanhojen konkareiden "uusihakua". Aika usein nähdään ehdokkaaksi asettuminen vain itsekkäänä tai puolueitsekkäänä (Jyrki Kataisen asettuminen Siilinjärven kunnallisehdokkaaksi tosin on juuri sitä.) vallan haluna tai jopa pelkkänä huomion kalastelemisena. Joukko turhiksi julkkiksiksi hakeutuvia ihmisiä? Hävetkää!
Ei kai. Tai toivottavasti ei. Hassua kyllä, se vaalien perimmäinen tarkoitus tuntuu hukkuvan tuon kaiken alle. Eikö ole tärkeää ja hyväksi, että ehdolla on/olisi mahdollisimman (tai ainakin olisi hyvä olla!) kirjavajoukko (toivottavasti) eriäänisiä (ja näköisiä), eri sukupuolta ja ikää, uskontoa tai puoluetta edustavia ihmisiä, mistä olisi mahdollisimman kattava vapaus valita oman näköisensä ihminen ajamaan yhteisiä asioita?
Ehdokkaaksi suostuminen kun vastaa työhakemusta ja –haastattelua; yritystä saada työnantaja (eli kuntalaiset) vakuuttuneeksi siitä, että on paras henkilö tehtävään. Ehdolle asettumalla sitä toivoo pääsevänsä näyttämään kykynsä ja vaikuttamaan asioihin, jotka ovat yhteisölle ja myös itselle tärkeitä.
... josko se uni vielä tulisi? (04.58)
lauantai 11. lokakuuta 2008
MUR koulunkäyntiavustajien puolesta
Jos lasten, niin olen ajamassa myös osa-aikaista työtä ja määräaikaisuuksia tekevien naisten etuja ja oikeuksia (sillä naisiahan kyseisen laatuisia työsuhteita tekevät usein ovat). Yksi suuri ryhmä määräaikaisissa ja osa-aikaisissa työsuhteissa jatkuvasti työskentelevistä ovat koulunkäyntiavustajat. Heitä on Kontiolahdella myös vakinaistettu, mutta suuri joukko tekee työtä joko työllistettynä tai muuten määräaikaisilla sopimuksilla. Ja siitä heitä rankaistakoon lisää! Ja mahdollisesti tiukimpien suositusten mukaan.
Kuten monen muun kunnan, niin myös Kontiolahden määräaikaiset kouluavustajat joutuvat koulujen loma-aikoina pitämään omaa lomaa vailla palkkaa tai oikeutta työttömyyskorvaukseen. Mikä merkillisintä, jos heidän työsuhteensa päättyy seuraavan lomanmääräytymisvuoden puolella (yleensä kesäkuun alussa), heidän ei ole KVTES:n mukaan mahdollista pitää lomana syys- tai joululomaa, ei edes sopimalla, vaan virallisesti vasta 2.5. lukien. Erillissopimuksella vuosilomaa voi pitää 1.1. alkaen, mutta ei sitä ennen. Kuka ihme tällaisesta sopimuksesta hyötyy? Tai mitä kunta tästä tärkeän ammattikunnan kyykyttämisestä hyötyy kun se paikoitellen jopa harhauttaa koulunkäyntiavustajat kirjoittamaan työsopimuksen, jossa he allekirjoituksellaan hyväksyvät lomien aikaiset lomautukset. Ja tuosta työsopimuksessa olevasta maininnasta johtuen koulunkäyntiavustajat eivät ole oikeutettuja Kelan tai liittojen työttömyyspäivärahoihin pakollisina vapaapäivinään.
Koska kunnilla on mahdollisuus päättää itsenäisesti koulunkäyntiavustajien työsopimuksista, miksei työsopimuksia tehdä ihmisiä ajatellen? Joko niin, että koulunkäyntiavustajat saisivat pakolliselta loma-ajalta palkkaa (esim. koko vuoden palkkakertymä olisi jaettu myös koululaisten loma-ajoille) tai koulunkäyntiavustaja voisi pitää kertyneitä lomapäiviään koulun lomien aikana tai ainakin niin, että koulunkäyntiavustaja olisi oikeutettu normaaleihin työttömyyskorvauksiin.
Kunnalla on muuten työsopimuslain perusteella osa-aikatyötä tekevän henkilön työnantajana velvollisuus mahdollisuuksien mukaan tarjota työtä koulujen loma-aikoina. Miten lie Kontiolahdella toteutunut?
Minua suututtaa suuresti tällainen ”pienten” ja tärkeiden ihmisten eriarvoinen kohtelu! MUR!
Kuten monen muun kunnan, niin myös Kontiolahden määräaikaiset kouluavustajat joutuvat koulujen loma-aikoina pitämään omaa lomaa vailla palkkaa tai oikeutta työttömyyskorvaukseen. Mikä merkillisintä, jos heidän työsuhteensa päättyy seuraavan lomanmääräytymisvuoden puolella (yleensä kesäkuun alussa), heidän ei ole KVTES:n mukaan mahdollista pitää lomana syys- tai joululomaa, ei edes sopimalla, vaan virallisesti vasta 2.5. lukien. Erillissopimuksella vuosilomaa voi pitää 1.1. alkaen, mutta ei sitä ennen. Kuka ihme tällaisesta sopimuksesta hyötyy? Tai mitä kunta tästä tärkeän ammattikunnan kyykyttämisestä hyötyy kun se paikoitellen jopa harhauttaa koulunkäyntiavustajat kirjoittamaan työsopimuksen, jossa he allekirjoituksellaan hyväksyvät lomien aikaiset lomautukset. Ja tuosta työsopimuksessa olevasta maininnasta johtuen koulunkäyntiavustajat eivät ole oikeutettuja Kelan tai liittojen työttömyyspäivärahoihin pakollisina vapaapäivinään.
Koska kunnilla on mahdollisuus päättää itsenäisesti koulunkäyntiavustajien työsopimuksista, miksei työsopimuksia tehdä ihmisiä ajatellen? Joko niin, että koulunkäyntiavustajat saisivat pakolliselta loma-ajalta palkkaa (esim. koko vuoden palkkakertymä olisi jaettu myös koululaisten loma-ajoille) tai koulunkäyntiavustaja voisi pitää kertyneitä lomapäiviään koulun lomien aikana tai ainakin niin, että koulunkäyntiavustaja olisi oikeutettu normaaleihin työttömyyskorvauksiin.
Kunnalla on muuten työsopimuslain perusteella osa-aikatyötä tekevän henkilön työnantajana velvollisuus mahdollisuuksien mukaan tarjota työtä koulujen loma-aikoina. Miten lie Kontiolahdella toteutunut?
Minua suututtaa suuresti tällainen ”pienten” ja tärkeiden ihmisten eriarvoinen kohtelu! MUR!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
